Soila Sariola | Altto
Kaikki alkoi varmasti siitä,
kun synnyin musiikkiperheeseen; soittoa ja laulua tulvi joka puolelta.
Varsinaiset musiikkiopintoni aloitin viululla Itä-Helsingin
musiikkiopistossa. Instrumentti kuitenkin vaihtui teini-iässä
saksofoniin. Seestyneempään vaiheeseeni kuuluvat myös kantele ja
harmooni.
Ammattimaisen laulunharrastamisen aloitin v. 1988
Tapiolan kuorosta, jota on seurannut liuta erilaisia kuoroja ja
lauluyhtyeitä. Yhteistä näissä kaikissa on ollut se, että olen pysynyt
visusti alttona. Rajattomassa aloitin vuonna 1999. Rajattoman ohessa
olen myös ehtinyt valmistua kansanmusiikin maisteriksi (pääaineena
laulu) Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolta. Liekö se veri
vetänyt vaiko seikkailunhalu? Oli miten oli, tämä pieni suuri paheeni
on tuonut elämääni – ja ääneeni – syvyyttä, sekä mahdollistanut
lukuisia hienoja kokemuksia aina Siperiasta Afrikkaan asti.
Rajaton
on minulle kuin unelman elämistä. Tässä yhtyeessä voin yhdistää
monipuolisen musiikin monipuoliseen äänenkäyttöön. Aika hienoa!
soila.sariola@rajaton.net
|