Rajaton
Rajaton Hannu Lepola Soila Sariola Virpi Moskari Ahti Paunu Jussi Chydenius Essi Wuorela




Nimensä mukaisesti Rajaton

rajaton

Rajaton on nimensä mukainen kokoonpano sekä musiikillisen taustansa että ohjelmistonsa puolesta.

Kuusijäseninen a cappella-lauluyhtye on esiintynyt ympäri maailmaa niin konserttisaleissa, jazzfestivaaleilla kuin kirkoissakin ja laulanut kaikkea hengellisestä musiikista jazziin ja poppiin. On vaikea kuvitella yleisöä, jolle Rajaton ei voisi laulaa, tai musiikkityyliä, jota se ei voisi tehdä omakseen.

Helsingissä vuonna 1997 perustettuun lauluyhtyeeseen kuuluvat Essi Wuorela (sopraano), Virpi Moskari (sopraano), Soila Sariola (altto), Hannu Lepola (tenori), Ahti Paunu (baritoni) ja Jussi Chydenius (basso). Jäsenten musiikilliset taustat vaihtelevat klassisesta musiikista kansanmusiikkiin, iskelmään ja rockiin.

Vaikutteiden laaja kirjo luo pohjan Rajattoman soinnin monimuotoisuudelle. Laaja skaala ei kuitenkaan ole itseisarvo, sillä musiikillinen sisältö on yhtyeelle aina tärkeämpää kuin muoto. Aivan omanlaisensa yhtye Rajaton onkin ennen kaikkea omien laulujensa ansiosta.

Rajaton on julkaissut yhteensä kaksitoista albumia, joista yhtye on saanut Suomessa yhden tuplaplatina-, kaksi platina- ja kahdeksan kultalevyä; maailmanlaajuisesti Rajattoman yhteenlaskettu levymyynti lähenee jo 400.000 kappaletta. Kaikki albumit ovat, yhtyeen tyylin mukaisesti, keskenään hyvin erilaisia – yhdistävänä tekijänä on se, että materiaali on suurimmalta osin Rajattomalle sävellettyä ja sovitettua ja esitetään a cappella, ilman instrumenttisäestystä. Ainoat poikkeukset tästä ovat Sinfonia Lahden kanssa tehdyt ABBA- ja Queen-teemalevyt.

Syksyllä 2010 julkaistu albumi Tarinoita oli tärkeä virstanpylväs Rajattoman menestyksekkäällä uralla; se oli ensimmäinen yhtyeen jäsenten kokonaan itse tuottama ja Rajattoman oman levymerkin Boundless Recordsin julkaisema levy. Lokakuussa 2011 Rajaton julkaisee toisen joululevynsä Jouluyö, joka on yleisön hartaasti odottama seuraaja vuonna 2003 julkaistulle ja jo lähes triplaplatinaa myyneelle menestysalbumille Joulu.

Ääni on rajaton.


Konsertit



Uutiset



16.12.2011: "Plan-ilta lapselle" 23.12.
Suomalaiskatsojille tutuksi tullut "Plan-ilta lapselle" yhdistyy nyt ensimmäistä kertaa joulun tunnelmaan ja sanomaan. "Plan-ilta lapselle: Joulu-special" tarjoaa kotimaisten ja ulkomaisten huippuartistien musiikkiesityksiä...
Lue lisää »

 Lisää uutisia


Blogi



23.12.2011: Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!
Huoh. Kiertueen viimeiset (loppuunmyydyt) keikat Finlandia-talossa ja Tampere-talossa huipensivat kiertueen upeasti ja nyt se on ohi. Hieno fiilis. Kiertue oli kaikin puolin...
Lue lisää »

 Lisää merkintöjä