|
|
|||
|
|
|
|
Blogi23.12.2009: Hyvää joulua!Rakas päiväkirja, joulurundi on takanapäin, ja nyt tuntuu siltä, että tässä on viime viikkoina tullut töitä tehtyä. Hienoisesta väsymyksestä huolimatta olo on onnellinen ja kiitollinen. Oli hienoa jälleen kerran kiertää maatamme ja laulaa kirkoissa ja konserttisaleissa, jotka olivat täynnä mukavia ihmisiä, vastaanottavaisia ja innostuneita. Tätähän voisi vaikka tehdä ihan työkseen... Oulusta jatkoimme Kokkolan, Jyväskylän ja Savonlinnan kautta takaisin kotimaisemiin. Kotoa käsin teimme sitten rundin kolme viimeistä keikkaa, joista ensimmäinen oli Lahden Sibeliustalossa. Teimme vähän laskelmia ennen keikkaa ja tajusimme, että tuossa salissa olemme uramme aikana esiintyneet ehdottomasti useimmin, yli neljäkymmentä kertaa. Ei siis ihme, että Sibeliustalo alkaa tuntua hyvinkin kotoisalta. Ja oikein kotoisissa tunnelmissa kiertue myös päättyi. Kaksi täpötäyttä Helsingin Kulttuuritalollista saatteli meidät joulunviettoon. Vaikka pieni rundiväsymys oli varmasti jo iskenyt itse kuhunkin, ei siitä ollut tietoakaan, kun päästiin kotiyleisön eteen laulamaan arkihuolien poisheittämisestä. Nyt on aika rauhoittua joulunviettoon. Meidän työmme jatkuvat vasta tammikuun puolivälissä, joten tässä ehtii hyvin keräillä voimia varsin työntäyteiseen tulevaan vuoteen. Vierailkaa ahkerasti näillä sivuilla, niin olette aina kartalla tulevista tapahtumista. Kannattaa myös liittyä sähköpostilistallemme. Rentouttavaa joulunaikaa kaikille. Nähdään ensi vuonna! Monta kertaa! Ahti
<< Edellinen | Seuraava >> Takaisin |
|
|
|
|
|