Rajaton
Rajaton Hannu Lepola Soila Sariola Virpi Moskari Ahti Paunu Jussi Chydenius Essi Wuorela




Blogi

07.12.2008: Virosta Lappiin

Virosta Lappiin

Joulukiertueemme ensimmäinen osio päättyi menestyksekkäästi marraskuun viimeisenä päivänä Raumalle, josta suuntasimme suoraan kotiin. Seuraavana päivänä saimme näet "plakkariin" uuden maan, Viron. Tuntuu aika ihmeelliseltä, että kesti yli 11 vuotta ylittää 80 kilometriä Suomenlahtea veljeskansamme pääkaupunkiin, mutta parempi myöhään... Konserttimme oli osa Jõulujazz-festivaalia, ja konserttipaikkana toimi suuri ja kaunis Kaarli kirik-kirkko. Yleisöä tuli paikalle yli 700, ja tunnelma oli mahtava. Toivottavasti se välittyi myös radion välityksellä konserttia seuranneille. Kiitos Tallinna, kiitos virolaiset – nähdään huhtikuussa Viron kiertueemme konserteissa! Aitäh!

Suomeen palattuamme hyppäsimme takaisin bussiimme, jonka nokka osoitti kohti Tamperetta. Vaikka Tampere-talon sali on valtava, onnistuimme luomaan konserttiin varsin intiimin ja keskittyneen tunnelman, kiitos uskollisen tamperelaisyleisömme. On uskomatonta, että saimme taas houkuteltua paikalle lähes täyden salillisen ihmisiä. Se antaa uskoa tekemisemme merkityksellisyydestä.

Sama kuvio toistui myös Jyväskylän, Iisalmen ja Rovaniemen loppuunmyydyissä konserteissa. Kuten konserteissamme käyneet tietävät, on meillä tapana tulla konserttien jälkeen signeeraamaan levyjä ja tapaamaan yleisöä. Tänä vuonna on ollut silmiinpistävää se, että niin moni on tullut kiittämään konsertista varsin liikuttuneessa tilassa. On ilo saada toimia ammatissa, joka tuottaa ihmisille tunne-elämyksiä – iloa, surua, kaikenlaista.

Ai niin, oli ihan älyttömän hauskaa lasketella tänään Ounasvaaralla. Ja eiku Kuusamoon!

Jussi