|
|
|||
|
|
|
|
Blogi24.11.2008: Nyt liinakkomme kiitää ja valkoinen on maaNyt liinakkomme kiitää ja valkoinen on maaJoulurundin alku on käsillä! Kirjoitan tätä matkalla Hämeenlinnaan, kiertueen ensimmäiselle keikalle. Lunta sataa taivaan täydeltä, ja olo on kuin rekiretkellä. Mahtavaa päästä vihdoin pois treenikämpän uumenista laulamaan harjoittelemiamme juttuja ihan eläville ihmisille. Seuraavasta päiväkirjamerkinnästä voitte varmaankin lukea, kuinka rundin ensimmäiset keikat sujuivat. Paitsi tiivistä harjoittelua, pari viime viikkoa ovat pitäneet sisällään myös pari keikkaa. Tämän viikon alkupuolella käväisimme Wienissä, missä esiinnyimme nyt ensimmäistä kertaa. Valitettavan lyhyeksi jäi Wienin-reissumme, emmekä paljon ehtineet tuohon kulttuurikaupunkiin tutustua. Hyvää huolta meistä pidettiin sekä keikkajärjestäjien että Suomen valtion toimesta. Ennen keikkaa nautimme nimittäin Suomen suurlähetystössä maittavan gourmet-lounaan kulttuuriasioista kiinnostuneen suurlähettilään seurassa. Konsertin järjestäjät olivat tehneet hienoa markkinointityötä, ja sali oli täynnä innokasta yleisöä. Konsertin alkupuolella esiintyi saksalainen naiskvartetti Aquabella, joka tarjoili yleisölle vokaalimusiikkia joka puolelta maailmaa. Oman osuutemme jälkeen yhdistimme vielä voimamme ja improvisoimme kymmenen laulajan voimin. Hauskaa oli! Wienistä palattuamme emme kauan lepäilleet laakereillamme, sillä seuraavana päivänä esiinnyimme Tapiolan Lions Clubin järjestämässä hyväntekeväisyyskonsertissa Espoon Kulttuurikeskuksessa. Tupaten täysi salillinen tuotti rutkasti rahaa nuorille ja lapsille. Esitimme tässä konsertissa ensimmäistä kertaa pari joulukiertueelle mukaan tulevaa uutta kappaletta, ja iloksemme ensiesitykset sujuivat oikein mukavasti. Levollisin mielin voidaan siis lähteä rundille. Loppuvuosi vierähtää siis Suomea kierrellessä. Teemme tosin vielä ennen joulua pikavisiitit Tallinaan ja Souliin. Kiirettä pitää edelleenkin, mutta onhan tässä jo jokunen viikko aloillaan oltukin… Mukavaa joulunalusaikaa kaikille – nähdään keikoilla! Ahti << Edellinen | Seuraava >> Takaisin |
|
|
|
|
|