Blogi

26.10.2008: Woo-ou, olen alien, täysin ulkopuolinen...

Woo-ou, olen alien, täysin ulkopuolinen...

Morientes kaikki päiväkirjan lukijat!

Lähes viikko on jo vierähtänyt siitä, kun kotiuduimme tämän vuoden viimeiseltä (=kuudennelta) Pohjois-Amerikan reissultamme. Omalta osaltani tämänkertainen jet lag on vuoden pahin, joten suonette anteeksi pikku viiveen päiväkirjamerkinnässä... Queen-keikat on nyt joka tapauksessa tältä erää hoidettu vähintäänkin kunnialla; toivon mukaan jatkoa seuraa ensi vuonna.

Mutta palataanpa ensin kolmisen viikkoa ajassa taaksepäin. Tajunnan räjäyttäneiden Finlandia-talon Queen-julkkareiden jälkeen saimme hengähtää muutaman päivän ennen kuin lennähdimme Ouluun laulamaan lisää Queeniä, tällä kertaa Oulu Sinfonian kanssa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Queen-ohjelmisto esitettiin jonkin muun orkesterin kanssa kuin Sinfonia Lahden. Meillä ei silti ollut huolen häivää, olihan meillä mukanamme tämän proggiksen ainoa oikea kapellimestari, Jaakko Kuusisto, sekä oma vuorenvarma komppiryhmämme. Sitä paitsi olimme käyneet jo aiemmin Oulussa laulamassa Abbaa, joten tiesimme kyllä, että orkkakin hoitaa haastavan hommansa kotiin.

Konserttipaikaksi orkesteri oli valinnut rohkeasti Teatria-klubin, entisen Atrian teurastamohallin, joka on nykyisin Suomen suurin rock-klubi. Odotimme loppuunmyytyä keikkaa innoissamme, meillä on nimittäin vuosien varrelta oikein hyviä kokemuksia klubikeikoista mm. Helsingin Tavastia-klubilta ja Tampereen Pakkahuoneelta. Paikalla olleista 2500 ihmisestä parisen tuhatta olikin hienosti mukana alusta asti, mutta valitettavasti salin takaosan baarista kuuluva mölinä häiritsi pahasti musisointia etenkin hiljaisimmissa kappaleissa, korvamonitoroinnista huolimatta. Itse taisin tulla luukuttaneeksi kuuntelua vähän liikaakin; neljännen biisin kohdalla nimittäin oikean korvan luuri sanoi poks eikä toiminut enää sen jälkeen. No, jotenkin sitä selvittiin yhdelläkin luurilla... Osalle yleisöstä keikkapaikan karuus tuli selvästikin ikävänä yllätyksenä (esim. sanomalehti Kalevan kriitikolle, joka ei tosin muutenkaan löytänyt koko keikasta mitään hyvää sanottavaa), mutta näin esiintyjän näkökulmasta paikallaolijoiden vapautunut bailufiilis korvasi kyllä moninkertaisesti taustahälinän ja kehnohkon akustiikan aiheuttaman häiriön. Kiitos kun rokkasitte kanssamme! :-)

Oulusta tultiin yhdeksi yöksi kotiin ja jatkettiin saman tien Jaakon kanssa Queen-rundia Kanadan Edmontoniin. Perillä koitti yhden lepopäivän jälkeen varsin työntäyteinen keikkapäivä: aamukahdeksalta esiintyminen aamu-TV:ssä, sitten yksi ainoa kolmen tunnin treeni paikallisen sinfoniaorkesterin kanssa ja illalla konsertti. Varsin tiiviistä aikataulusta huolimatta keikasta selvittiin kunnialla ja jengi tuntui tykkäävän. Minulle tämä oli vähän niitä keikkoja, joista jää aikaeron ja univelan takia mieleen lähinnä harmaata sumua, mutta ihan hyvin se kai meni...

Edmontonista lähdimme keikkaa seuraavana päivänä jatkamaan matkaa USA:n puolelle Minneapolisiin. Homma tyssäsi kuitenkin lyhyeen: Edmontonin lentoasemalla amerikkalaiset tullivirkailijat löysivät viisumeistamme muotovirheen, jonka takia he eivät voineet päästä meitä maahan. Istuimme viitisen tuntia pienessä huoneessa ja odotimme jotakin tapahtuvaksi; onneksi kunnolliset tullimiehet päästivät meidät sentään välillä vessaan ja syömään. Lopulta meidän oli pakko allekirjoittaa paperi, jolla peruimme maahantuloanomuksemme. Allekirjoitusrivin kohdalla luki: Signature of alien. Siihen sitten nimmaria alle... Sillä hetkellä tunsimme itsemme varsin epätoivotuiksi henkilöiksi ja olimme jo valmiita lähtemään kotiin vaikka saman tien, jollei meitä kerran haluttu Amerikan ihmemaahan.

No, lentokenttähotellissa nukutun yön ja Minneapolisissa odottavan managerimme Tiinan toimeenpaneman puhelinrumban jälkeen viisumiasia saatin kuin saatiinkin hoidettua, ja niin pääsimme perille vuorokauden myöhässä. Treenit Minnesota Orchestran kanssa menivät sivu suun, mutta emmehän me niitä varsinaisesti tarvinneetkaan. Ja taas ollaan kaksi keikkaa lähempänä taiteilijaeläkettä... No ei, oikeasti ne olivat hienoja keikkoja innostuneelle yleisölle upean orkesterin kera; aavistuksenomainen sarkasmini on vain massiivisen jet lagin jälkikaikuja.

Nyt ollaan enimmän aikaa kotimaisemissa aina joulukiertueen alkuun asti, ja mikäpä sen mukavampaa. Voin todeta ihan rehellisesti: oma maa mansikka, muu maa mustikka – matkailu avartaa, mutta rajansa kaikella. Vaikka eiköhän se menojalka silti ala taas vipattaa rundin alkuun mennessä... ;-)

Nähdään syksymmällä!

-hannu-