Ahti Paunu

| Baritoni

Image

Laulanut ja musisoinut olen koko ikäni. Lapsuudessa lauloin koulun kuoroissa ja soitin selloa sekä pianoa Espoon musiikkiopistossa. Joskus ala-asteella hurahdin syvästi oopperaan, ja vakaa aikomukseni olikin suunnata oopperalaulajan uralle.

Toisin kuitenkin kävi: lukion jälkeen päädyin opiskelemaan Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolle, missä opintoihin kuului myös pop-laulua Aija ”Honey B” Puurtisen johdolla. Nämä tunnit avasivat silmäni ja korvani. Opin ymmärtämään, kuinka monipuolinen instrumentti ihmisääni onkaan, ja ettei klassinen äänenmuodostus ole välttämättä se ainoa oikea tie.

Rajattomassa olen ollut mukana sen perustamisesta lähtien. Sekä yhtyeen ohjelmisto että äänenkäyttötapa kiehtovat minua sen verran paljon, että aikeissa on jatkaa vielä vaikka kuinka pitkään. Rajattoman ohessa olen esiintynyt paljon myös soololaulajana ja julkaissut kaksi levyä: ”Lähtevien laivojen satama” (2002) ja ”Haaveita ja särkyneitä unelmia” (2013). Laulamisen lisäksi olen viime aikoina keskittynyt enenevässä määrin myös säveltämään ja sovittamaan sekä opettamaan lauluyhtyeitä ja kuoroja, mitä teemme toki paljon myös Rajattoman kiertueiden yhteydessä. Radiotoimittajan työ on myös ollut aina lähellä sydäntäni, ja niitä hommia teen edelleenkin Yle Radio 1:ssä aina kun Rajaton-kiireiltäni ehdin.